keskiviikko 29. kesäkuuta 2016
sunnuntai 19. kesäkuuta 2016
Veikon kone uistelu 19.6.2016 + treenit
Motonet Pohjanmaa cupin kolmas osakilpailu kantaa nimeä Veikon kone-uistelu ja kilpailupaikkana toimii meteroiitti kraateri nimeltään Lappajärvi. Nasautimme Allun kanssa pari päivää treeniä, eli torstain ja perjantain Teron hitsatessa luokkia työpaikallaan. Olimme liikkeellä ensimmäistä kertaa Hannun Dorarolla ja täytyy myöntää että lähes koko torstai meni "Dooriksen" eri härpäkkeiden, teknisten laitteiden ja ajo-ominaisuuksien kanssa opetellessa, mutta niin kuin aina uusien neitien kanssa, kun vauhtiin pääsee niin se on sitten menoa:-) Hieno vene kertakaikkiaan. Torstaina kala oli jonkinlaisella syönnillä ja löysimme muutaman potentiaalisen paikan kisaa silmällä pitäen, mutta perjantaina kun sade taukosi syönti tyssäsi täysin ja treenistä muodostui lähinnä kruisailureissu. Laadimme kisataktiikamme torstain perusteella ja mielessämme pyöri toki se tosiasia, että kun Mette Mannonen on lupaillut pyöriviä tuulensuuntia ja ukkosenkin julinää treenin ja kisapäivän väliselle ajanjaksolle niin kisassa kalat saattaisivat olla jo uineet paremmille apajille tai tulleet koukutetuksi. Teron sanoin, se on tuurissaan:-)
Kisapäiväksi lupailtiin tuulistä säätä, eli pääsisimme testaamaan Doraron ominaisuuksia oikein toden teolla. Myös veneen omistaja Hannu lähti avuksemme ja tekniseksi tukihenkilöksemme, koska entisenä Nokian insinöörinä kaveri osaa taikoa vaikka kalapihdeistä toimivan kaikuluotaimen:-) Suuntasimme kipparikokouksen jälkeen kokan kohti vasta-aallokkoa ja tavoitimme ensimmäisen "täppimme" reilun kahdenkymmenen minuutin luukutuksen jälkeen. Kisan alku oli toiveita herättävä, koska puolen tunnin jälkeen igloossamme sätkyteli kaksi mitta haukea ja yksi nippa nappa kuha. Sitten taas tapahtui se tällä kaudella tutuksi tullut totaalinen kalojen kadottaminen ja päätimme vaihtaa maisemaa. Kakkostäpistä saimme yhden mittahauen ja kolmostäpistä lähinnä kärnäiittiä, aika kului ja olimme taas totaalisen hukassa. Toki muillakin oli vaikeaa Harjun äireen poikaa lukuunottamatta, Toni oli taas liekeissä ja huhujen perusteella kalaa oli igloo täynnä jo kisan puolivälissä. Itse teimme paniikkisiirron viimevuotiselle pottipaikalle, pottia ei tänä vuonna paikka tarjonnut ja valuimme kisan loppua kohden epätoivoisena kohti karia, jossa eräs nimeltä mainitsematon Puron Mikko on kuluttanut bensaa ja haavitsenut möllihaukia vuosien varrelta enemmän kuin kaikki muut karilla pyörineet yhteensä:-) Saavutimme viimeisen oljen korren noin tunti ennen kisan loppua ja sitten nasahti langalta JA KOVAA. Tero vapaan ja väsytys alkoi, kala otti heti noin 50m syöksyn ja painui pohjaan. Kala junnasi ja taas mentiin. Pikku hiljaa kala kuitenkin tuli lähemmäksi ja sitten se pintautui. Kyseinen yksilö oli noin 5-6kg lohi, tässä vaiheessa Tero alkoi tärisemään kuin vuoden rännin pämpännyt Minnesota asiakas ja sitten kala irti. Harvoin Teroa näkee tuossa mielentilassa kuin nyt :-) Kaiken hässäkän keskellä toinenkin vapa oli ihan mutkalla ja pienen pumppauksen jälkeen pintaan nousi noin kasin kerroin hauki ja tämä mötky oli pienemmässä hauessa kiinni ja haavin päällä kala päästi irti lintasta ja sekin karkasi. Keräsimme vehkeet ylös ja lähdimme kotiin kesken kisan. Totesimme yhteen ääneen että nyt on Ahti meidän hylännyt, ei ole helppoa. Emme kuitenkaan olleet viimeisiä reilun viiden kilon haukisäkillä vaan viidenneksi viimeisiä. Ai kukako harjasi potin, no Harjun äireen poika. Näihin kuviin ja tunnelmiin...
-Kippari, Huhtala
![]() |
| Karvalan ramppi |
![]() |
| Dooriksen ensikosketus Lappamereen |
![]() |
| Rapeeta selkähaukea |
![]() |
| Insinöörin vinkki vesien poistamiseen, toimii:-) |
![]() |
| Nätti |
![]() |
| Vavan kärki tulossa veneeseen |
![]() |
| Ei ihan kerroinkala |
![]() |
| Treenin ainoa mittakuha |
Kisapäiväksi lupailtiin tuulistä säätä, eli pääsisimme testaamaan Doraron ominaisuuksia oikein toden teolla. Myös veneen omistaja Hannu lähti avuksemme ja tekniseksi tukihenkilöksemme, koska entisenä Nokian insinöörinä kaveri osaa taikoa vaikka kalapihdeistä toimivan kaikuluotaimen:-) Suuntasimme kipparikokouksen jälkeen kokan kohti vasta-aallokkoa ja tavoitimme ensimmäisen "täppimme" reilun kahdenkymmenen minuutin luukutuksen jälkeen. Kisan alku oli toiveita herättävä, koska puolen tunnin jälkeen igloossamme sätkyteli kaksi mitta haukea ja yksi nippa nappa kuha. Sitten taas tapahtui se tällä kaudella tutuksi tullut totaalinen kalojen kadottaminen ja päätimme vaihtaa maisemaa. Kakkostäpistä saimme yhden mittahauen ja kolmostäpistä lähinnä kärnäiittiä, aika kului ja olimme taas totaalisen hukassa. Toki muillakin oli vaikeaa Harjun äireen poikaa lukuunottamatta, Toni oli taas liekeissä ja huhujen perusteella kalaa oli igloo täynnä jo kisan puolivälissä. Itse teimme paniikkisiirron viimevuotiselle pottipaikalle, pottia ei tänä vuonna paikka tarjonnut ja valuimme kisan loppua kohden epätoivoisena kohti karia, jossa eräs nimeltä mainitsematon Puron Mikko on kuluttanut bensaa ja haavitsenut möllihaukia vuosien varrelta enemmän kuin kaikki muut karilla pyörineet yhteensä:-) Saavutimme viimeisen oljen korren noin tunti ennen kisan loppua ja sitten nasahti langalta JA KOVAA. Tero vapaan ja väsytys alkoi, kala otti heti noin 50m syöksyn ja painui pohjaan. Kala junnasi ja taas mentiin. Pikku hiljaa kala kuitenkin tuli lähemmäksi ja sitten se pintautui. Kyseinen yksilö oli noin 5-6kg lohi, tässä vaiheessa Tero alkoi tärisemään kuin vuoden rännin pämpännyt Minnesota asiakas ja sitten kala irti. Harvoin Teroa näkee tuossa mielentilassa kuin nyt :-) Kaiken hässäkän keskellä toinenkin vapa oli ihan mutkalla ja pienen pumppauksen jälkeen pintaan nousi noin kasin kerroin hauki ja tämä mötky oli pienemmässä hauessa kiinni ja haavin päällä kala päästi irti lintasta ja sekin karkasi. Keräsimme vehkeet ylös ja lähdimme kotiin kesken kisan. Totesimme yhteen ääneen että nyt on Ahti meidän hylännyt, ei ole helppoa. Emme kuitenkaan olleet viimeisiä reilun viiden kilon haukisäkillä vaan viidenneksi viimeisiä. Ai kukako harjasi potin, no Harjun äireen poika. Näihin kuviin ja tunnelmiin...
-Kippari, Huhtala
![]() |
| Katajalahden satama |
![]() |
| SM-majoituskaveri Tuominen, alias köpö |
![]() |
| Porukkaa valuu kisapaikalle |
![]() |
| Haukkaa rivissä |
![]() |
| Kuva kertoo enemmän kuin sata sanaa:-) |
| Harjun äireen poijan toinen isompi kerroinkala |
tiistai 14. kesäkuuta 2016
Evijärvi treeni + kisa 12.6.2016
Lähdimme Evijärvi uistelua edeltävänä
päivänä, eli perjantaina toiseen treeniin ja tarkoituksenamme oli
loiria koko päivä pääsääntöisesti ahvenaa kun kerran ahvenen
kerroin on kisassa suhteellisen hurja. Sunnuntaina näin jälkeenpäin
tunnustettuna loirimme pelkästään haukea, mutta mittahaukien
lisäksi rapeaa ahventa nousi veneeseen hyvin ja itsevarmana lähdimme
kartoittamaan ahventen olinsijoja. Olemme lähes joka vuosi vetäneet
edellispäivänä omat haukipaikkamme tyhjiksi ja tänä vuonna
päätmme että pysymme kaukana suunnuntaisista täpeistä joista
olimme mittahaukia saaneet. Virittelin edellisehtoona kuitusiimat
valmiiksi pienten ahvenpimpuloiden uinnin turvaamiseksi, mutta aika
pian selvisi että nuukuuksissani ”edullisesti” hankkimani siima
oli täysin paskaa ja aina kun uistin jäi pohjaan niin siima
napsahti poikki, se siitä herkkyydestä:-) Poistimme siimatapsit
vähin äänin pois keloista ja jatkoimme pelipaikkojen etsimistä ja
siinähän se päivä hyvin kuluikin, paikkoja etsiessä. Ilmeisesti
muutama päivä sitten jyllännyt myrsky oli sekoittanut järven
ekosysteemin täydellisesti ja ahventa ei löytynyt, ei sitten
millään. Kävimme vielä kopaisemassa jokisuun ryötteesä jospa
hauki olisi paremmalla purulla ja lyhyen lenkin aikana näimme pari
hyvää pyörähdystä ja saimme lumpeiden seasta reilun kakkosen
hauen. Päätimme että haukeahan meidän on pakko lähteä kisassa
yrittämään ja kun saimme vielä veneeseemme kovanluokan
vahvistuksen, Paussun Villen eli ”alias”
avaruuskeula-doraromiehen niin paikat eivät ainakaan loppuisi
kisassa kesken, koska Villellä on Evijärvi aika hyvin hallussa
monen vuoden kisakokemuksen perusteella.
![]() |
| Näitten osia on evijärvi täynnä:-) |
![]() |
| Treenihauki |
![]() |
| Tuolla on kuulemma Evijärven parhaita haukipaikkoja:-) |
Kisa-aamuna puhalteli sopiva tuuli ja
edellispäivän haukitreenaneiden mukaan mittakalat olivat olleet
kiven alla. Lähdimme juurikin edellä mainituihin paikkoihin haukien
perään siis kivikkoisiin rantoihin ja aloitus paikassamme kiviä
tosissaan riitti, sunnuntain treenin perusteella alueella piti olla
myös haukea ja vaurasta ahventa. Pyörimme aloituspaikassa puolisen
tuntia ja karkutimme neljä hyvää mittahaukea ja saimme kyytiin
vain yhden hauen. Lähdimme pikaisesti kiertämään sunnuntaisia
ottitäppejä läpi ja välillä kävimme Villen ottipaikoissa ja
vaikeaa oli. Mittakaloja tuli harvakseltaan, liiankin ja vaikka
yritimme keksiä kisan loppuun saakka mistä kaloja löytyisi, emme
onnistuneet saamaan puntarille kuin 7 haukea ja 3 ahventa ja sijoitus
19. Joukkuetoverimme näyttivät taas kalastamisen mallia ja
Sillanpäät voittivat tiukan kisan, kuinka ollakaan ahvenilla joiden
keskipaino taisi olla reilut 400g. Toinen joukkue toverimme, eli
Harjun äireen poika se totisesti osaa vetää matalassakin ja Tonin
venekunta säippäili kolmanneksi, hieno suoritus. Seuraavassa kisassa Toni kuulemma taas pääsee koppiveneeseensä kaffittelemaan kisan ajaksi:-) Oma säippäily
tuntuu olevan nyt sen verran sekaisin, että keskitymme seuraavissa
kisoissa kelkkahommiin ja palaamme säippävapojen varteen
aikaisintaan Patanassa. Seuraavaksi kisataan siis Veikon kone uistelu Vimpelissä ( Lappajärvi )
ja tulevana torstaina lähdemme testailemaan Doorista Lappajärven
aalloille
![]() |
| Kutu |
![]() |
| Dooris pian kisakunnossa |
-Kippari, Huhtala
maanantai 6. kesäkuuta 2016
5.6.2016 Evijärvi treeni
-Huhtala, kippari
![]() |
| Allu, Aapo ja Risto |
![]() |
| Puskajunkkarit elementissään |
![]() |
| Tyypillinen moottorinasento Evijärvellä |
![]() |
| Sama yhdistelmä |
![]() |
| Kitusissa lahnan pyrstö |
![]() |
| On se ahne:-) |
![]() |
| Kipparikin pääsi sotkemaan kädet |
![]() |
| Taas sama setti |
![]() |
| Otahan kisassa uudestaan:-) |
![]() |
| Nätti |
sunnuntai 22. toukokuuta 2016
Järviseudun varaosa-uistelu treeni + kisa 21.5.2016
Suuntasimme Alajärvelle perjantaina,
eli kisaa edeltävänä päivänä testailemaan kelkkahommia.
Laskeskelimme että kisapäivänä kun keli tulisi olemaan lähes
rasvatyyni voisi matalasta säippäily olla riskialtista.
Analysoidessani vanhoja tuloksia muistelin, että vuonna 2010 keli
oli ollut lähes samankaltainen kuin nyt Pekka Pouta oli povannut
lauantaiksi ja kuinka ollakaan kisan voito oli tuolloin(kin) säipitty
lokkilahdelta mutta sommat mötköhauet olivat kuitenkin tulleet
silloin pääasiassa selältä. Järviseudun varaosa-uistelussa on
yli 5kg hauen kerroin kaksi, eli noilla vauraammilla kaloilla tulisi
olemaan taas kisassa älyttömän paljon merkitystä. Treenipäivän
sää oli lähes identtinen kisapäivän ennustuksien kanssa, eli jos
kalaa löytyisi treeneissä niin kaiken järjen mukaan olisi
todennänöistä että kala pysyisi samoilla täpeillä. Loirimme
kisa-ajan ( klo 10 – 16 ) pitkin ja poikin Alajärveä läpi ja kun
kalan keskipaino oli selkeästi parempaa kuin matalan treenissä niin
päätimme lähteä kisaan kelkoilla. Päästyämme takaisin rantaan
huomioimme, että rannassahan on veneitä kuin kisassa konsanaan ja
toden totta, paikallinen kalastusseurahan oli järjestänyt
jäsentenväliset uistelukisat iltapuhteeksi, mielessä kyllä pyöri
että mitenkähän kisa tulisi vaikuttamaan treenipaineen lisäksi
huomiseen syöntiin?
![]() |
| Kelkkakeli? |
![]() |
| Sillanpäät elementissään treenipäivänä |
![]() |
| Kelkkavehkeillä kala oli rapeampaa |
Motonet Pohjanmaa cup strarttasi ties
monennenko kerran Alajärven Alajärvestä ja aamusella
kisakeskuksessa harhaillessani oli monen luunkovan kisailijan
naamavärkistä aistittavissa jännittynyt tunnelma. Kävin
haastattelemassa SM-joukkuetovereitani Harjua ja Sillanpäätä ennen
kisaa ja kumpikin venekunta oli suhteellisen luottavaisin mielin
matkassa, Harjun äireen poika kuitenkin kuiskutteli että kalojen
koko treeneissä ei oikein ollut kohdallaan aikaisempiin vuosiin
verrattuna ja Sillanpäillä olisi käynyt vain neljä mittahaukea
veneessä eilisessä treenissä :-) Olen kuitenkin tottunut jo
vuosien varrella että ihan kaikkea ei pidä uskoa mitä treeneistä
puhutaan ja pieni psykologinen peli on aina käynnissä cupin
kisoissa tuttujenkin venekuntien välillä. Mutta sitten kisaan.
Kisan lähtöalueelta starttasi kohti väljempiä vesiä 60
venekuntaa ja laskeskelin että tällä kertaa säippäveneitä ei
montaakaan näkynyt. Pyyhkäisimme etunenässä alueelle, mistä
eilisessä treenissä olimme löytäneet mielestämme eniten kalaa ja
eikun kelkat levälleen ja homma käyntiin. Ensimmäinen tunti oli
yllättävän hiljainen ja eipähän muissakaan veneissä juurikaan
haavi näkynyt heiluvan. Reilun tunnin päästä tuuli pikkuisen
navakoitui ja satuimme olemaan alueella, mistä eilen napsahti päivän
komein mölli kyytiin ja lähes samasta täpistä taas viuhahti ja
vapa jäi asentoon. Kala oli tosi virkeä ja hetken päästä
haavissa sätkytteli nippa nappa kerroinkala. Kalavaa´an näyttö
hyppi 4.9kg – 5.1kg välillä joten jännäksi meni. Saman puuskan
aikana saimme kyytiin myös mittakuhan ja reilun nelosen hauen ja
tuulen tyynnyttyä syönti loppui. Kiersimme loppu kisan ajan eilisiä
täppejä sitkeästi läpi ja lopulta igloossamme sätkytteli 9 mitan
täyttävää haukea ja yksi kuha. Toveri Korpela Jalasjärveltä
soitteli kisan loppupuolella ja kertoi tyytyväisenä että matalassa
on ollut käynnissä koko kisan ajan jatkunut ilotulitus ja hirmuisia
haukia oli noussut matalan miesten veneisiin, siihen loppui
”puskajunkkarien” kelkkailuhehkutus. lähes samaan hengenvetoon
Teron kaveri ilmoitti että Lahna oli aamulla aloittanut kudun
eräällä kisajärveä lähellä olevalla järvellä, eli ynnättiin
yksi + yksi on kaksi ja saman tempun oli lahna tehnyt täälläkin ja
siksi hauki oli siirtynyt yön aikana rantapuskiin tankkaamaan.
Tuskaamme lisäsi vielä ”kerroinkalamme” virallinen paino
4.970kg, punnitusmiehen paskaisen naurun säestämänä keräsimme
kimpsumme ja kampsumme ja jätimme areenan muiden käyttöön:-)
Oletimme että reilun 22000 pisteen tuloksemme riittäisi noin puolen
välin paikkeille, mutta tuloksia tänään sunnuntaina katsellessa
sijoituksemme olikin kymmenes, eli saimme kerättyä kuitenkin
jonkinlaiset aloituspisteet kokonaiscuppia ajatellen ja taisimme olla
toiseksi paras kelkkavenekunta. Ei voi muuta kun todeta näin
lopuksi, että olisi pitänyt taas uskoa ”vanhaa kansaa”; kun
tuomi kukkii niin silloin lahna kudulle tukkii:-) Näihin kuviin ja
tunnelmiin...
Tulokset: www.pohjanmaacup.fi
-Kippari
![]() |
| Kutumiehien namupala |
![]() |
| Joukkuetoveri Harju |
![]() |
| Hautasen kalusto |
![]() |
| Suomenmestarien vene saanut komean takin ylleen |
![]() |
| Teron "namupala" |
![]() |
| Lähdön tunnelmia |
![]() |
| Startti on tapahtunut |
![]() |
| Tuurin kuha |
maanantai 16. toukokuuta 2016
Treeni no:1 Alajärvi 15.5.2016
Suuntasimme eilen sadetta pitämään
sumuiselle Alajärvelle tarkoituksenamme säippiä järvi läpi
mahdollisimman tarkasti läpi tulevaa Motonet Pohjanmaa cupin
aloituskisaa silmällä pitäen. Alajärvi ei ole ollut meille
koskaan helppo kohde ja koska hermomme eivät ole koskaan kestäneet
ruumentaa erästä nimeltä mainitsematonta lokkia täynnä oleva
lahtea pitkin poikin parinkymmenen muun veneen kanssa, kunnon
sijoituksesta ei ole saanut kuin nähdä unta-) Toki vuonna 2013
meille tarjottiin jopa kisan voittoa, mutta siiman päässä oleva
veturi, suoranainen Pendolino ei sitten sopinut meidän perhoshaaviin
ja veturi jatkoi samaa vauhtia Kauhavan juna-aseman suuntaan. Sitten
tähän päivään, lähdimme kiertämään järveä pitkin rantoja
ja kelihän ei juuri parempi voinut olla jos hauen
säippäkalastuksesta puhutaan. Loirimme pitkin ja poikin tuttuja ja
vähemmän tuttuja paikkoja läpi ja muutamia mittahaukiakin
veneessämme ja veneen vieressä päivän aikana pyörähti.
Itä-Suomen reissun vaikutteet vielä vahvasti mielessä ollen ei voi kun todeta
että suattoo sitä haakee tulla kisassa hurjasti tai sitten suattoo
olla tulemattakii:-) Perjantain treeniä odotellessa, näihin kuviin
ja tunnelmiin:
-Kippari
![]() |
| Sateita odotellessa, valitsimme Teron veneen:-) |
![]() |
| Haukikeli |
![]() |
| Risto ja Allu, sävy sävyyn:-) |
![]() |
| Uskokaa tai älkää, kippari + mittakala |
![]() | |||
| Yksi cupin legendaarisimmista paikoista:-) |
sunnuntai 8. toukokuuta 2016
Näläntöjärvi- uistelu 7.5.2016
Vedenjakaja cupin avauskisan
lähtöpaikalla oli tiivis tunnelma kun 63 toinen toistaan kovempaa
venekuntaa valmistautui ”hektiseen” viiden tunnin mittelöön.
Kipparikokouksessa hauen alamittaa nostettiin kuuteenkymmeneen
senttiin ja vapamäärää pudotettiin kuuteen, joten tulostaso
tulisi olemaan huomattavasti alhaisempi kuin viime vuoden
pottikisassa. Kilpailun olosuhteen tulisivat olemaan samankaltaiset
kuin perjantain treenipäivänä, eli kelistä oli Juha Föhrin
ennustuksien mukaan tulossa samankaltainen mitä tavallisesti on
Havaijilla tai oo Las Palmasissa tähän vuodenaikaan.
Säippäilyhommiin edellä mainitun kaltainen seisovan helteinen keli
ei oikein ole sopivin, joten päätimme lähteä kelkkomaan
säippäilytaktiikalla kelkat nipussa pyörien kuin se kuuluisa
puolukka siellä, missä lie:-) Ennen kilpailun alkua kävin
kättelemässä ”lajitoverin”, eli sinttivintturi Tervon ja
juttuahan riitti kovasti, kyllä koira koiran tuntee tavataan
sanoa:-)
![]() |
| Buster kisakunnossa |
![]() |
| Tiivis tunnelma |
Itse kisan aloitimme täpistä, jossa treenien perusteella
oli suhteellisen hyvin haukea, mutta kalat olivat olleet suhteellisen
nippa nappoja, eli noin 60cm – 65cm kokoluokkaa. Heti alkuun saimme
muutaman mitan, mutta jostain syystä hermo petti ja lähdimme kohti
kakkostäppiä, jossa kalojen keskikoko oli ollut luokkaa 2.5kg –
3kg. Kakkostäppi osoittautui täydeksi fiaskoksi ja noin puolen
tunnin harhailun jälkeen päätimme palata ykköspisteeseen ja
pisteessä pyörimmekin koko loppu kilpailun ajan. Saimme tasaiseen
tahtiin alueelta kaloja ja taktiikkamme muihin alueella pyöriviin
venekuntiin nähden oli erilainen, eli pystyimme suojaamaan
”raippataktiikalla”paikkojamme hyvin. Tervon venekunta pyöri
samoilla alueilla kuin me ( todistusaineistoa Sinttivinttureiden
blogissa ), mutta heillä taktiikkana oli taas pyytää sitä
vauraampaa kalaa kun me keskityimme pyytämään pienempää kun emme
onnistuneet treeneissä ymmärtämään isompien jänkhäkoirien
sielunmaisemaa. Saimme viidessä tunnissa iglooseen täytettä 25
hauen ja yhden ahvenen verran. Punnitusjonossa lähes jokaisella
venekunnalla oli hirmuisia lötköhaukia, mutta luulisin että meidän
venekunnalla oli kappalemäärältään isoin haukipussi. Kilpailun
voittoon uisteli Sinttivinttureiden porukka reilun 60000 tuhannen
pisteen turvin, onnittelut vielä meidänkin poppoon puolesta.
Meikäläisten tulos oli noin 45000 ja sijoituksemme oli kuudes ja
ensimmäinen OPM- leima passiin. Olimme erittäin tyytyväisiä
sijoitukseemme ja suoritukseemme, koska kilpailussa jäi taakse monen
monta erittäin kovan luokan vavanvääntäjää.
![]() |
| Suomalainen jonottaa aina |
![]() |
| Jäistä suoraan pönötyskuvaan, hauki 9.950kg |
![]() |
| NO 1: Sinttivintturit |
-Huhtala, kippari
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


















































