sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Näläntöjärvi- uistelu 7.5.2016

Vedenjakaja cupin avauskisan lähtöpaikalla oli tiivis tunnelma kun 63 toinen toistaan kovempaa venekuntaa valmistautui ”hektiseen” viiden tunnin mittelöön. Kipparikokouksessa hauen alamittaa nostettiin kuuteenkymmeneen senttiin ja vapamäärää pudotettiin kuuteen, joten tulostaso tulisi olemaan huomattavasti alhaisempi kuin viime vuoden pottikisassa. Kilpailun olosuhteen tulisivat olemaan samankaltaiset kuin perjantain treenipäivänä, eli kelistä oli Juha Föhrin ennustuksien mukaan tulossa samankaltainen mitä tavallisesti on Havaijilla tai oo Las Palmasissa tähän vuodenaikaan. Säippäilyhommiin edellä mainitun kaltainen seisovan helteinen keli ei oikein ole sopivin, joten päätimme lähteä kelkkomaan säippäilytaktiikalla kelkat nipussa pyörien kuin se kuuluisa puolukka siellä, missä lie:-) Ennen kilpailun alkua kävin kättelemässä ”lajitoverin”, eli sinttivintturi Tervon ja juttuahan riitti kovasti, kyllä koira koiran tuntee tavataan sanoa:-) 

Buster kisakunnossa

Tiivis tunnelma
Itse kisan aloitimme täpistä, jossa treenien perusteella oli suhteellisen hyvin haukea, mutta kalat olivat olleet suhteellisen nippa nappoja, eli noin 60cm – 65cm kokoluokkaa. Heti alkuun saimme muutaman mitan, mutta jostain syystä hermo petti ja lähdimme kohti kakkostäppiä, jossa kalojen keskikoko oli ollut luokkaa 2.5kg – 3kg. Kakkostäppi osoittautui täydeksi fiaskoksi ja noin puolen tunnin harhailun jälkeen päätimme palata ykköspisteeseen ja pisteessä pyörimmekin koko loppu kilpailun ajan. Saimme tasaiseen tahtiin alueelta kaloja ja taktiikkamme muihin alueella pyöriviin venekuntiin nähden oli erilainen, eli pystyimme suojaamaan ”raippataktiikalla”paikkojamme hyvin. Tervon venekunta pyöri samoilla alueilla kuin me ( todistusaineistoa Sinttivinttureiden blogissa ), mutta heillä taktiikkana oli taas pyytää sitä vauraampaa kalaa kun me keskityimme pyytämään pienempää kun emme onnistuneet treeneissä ymmärtämään isompien jänkhäkoirien sielunmaisemaa. Saimme viidessä tunnissa iglooseen täytettä 25 hauen ja yhden ahvenen verran. Punnitusjonossa lähes jokaisella venekunnalla oli hirmuisia lötköhaukia, mutta luulisin että meidän venekunnalla oli kappalemäärältään isoin haukipussi. Kilpailun voittoon uisteli Sinttivinttureiden porukka reilun 60000 tuhannen pisteen turvin, onnittelut vielä meidänkin poppoon puolesta. Meikäläisten tulos oli noin 45000 ja sijoituksemme oli kuudes ja ensimmäinen OPM- leima passiin. Olimme erittäin tyytyväisiä sijoitukseemme ja suoritukseemme, koska kilpailussa jäi taakse monen monta erittäin kovan luokan vavanvääntäjää.
Suomalainen jonottaa aina

Jäistä suoraan pönötyskuvaan, hauki 9.950kg

NO 1: Sinttivintturit
Kilpailun tulokset löytyvät täältä: www.vedenjakajacup.com
-Huhtala, kippari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti