maanantai 18. syyskuuta 2017

Loppukauden kisat 2017

Puskajunkkarien kisat jatkuivat osaksi mappiin menneiden SM-kilpailuiden jälkeen Tuurin kyläkaupan Pohjanmaa cupin Kuortaneen osakilpailulla 12.8.2017. Edellisvuosien treenikokemuksien perusteella emme halunneet pilata mielialaamme ennen varsinaista kisapäivää, joten jätimme treenit väliin tälle vuotta ja laadimme kisataktiikan edellisvuosien "datan" perusteella. Tarkan analyysin tehtyämme päätimme lähteä kisaan säipillä ja keskittyä kisassa hauen matalakalastukseen. Ratkaisumme oli oikea koska hauki oli syönnillä matalassa ja neljän kärki kisassa oli ns. säippämiehiä. Oma sijoituksemme oli kolmas ja tämä oli kauden ensimmäinen podium paikka.
Kuortaneen "yyteri#

#FATBOY😎

Nättiä on kala

Parikymppiä puhdasta haakee
Seuraavaksi oli vuorossa Kuhaloordi Lappajärvellä 26.8.2017. Kävimme Allun kanssa edellisenä päivänä kopaisemassa treenit kyseisellä järvellä ja kuha oli tosissaan syönnillä mutta pienissä pisteissä. Löysimme varsin lyhyeksi jääneen treenipäivän lopuksi alueen, mistä saimme muutaman sadan metrin alueelta kolme hyvää mittaa kyytiin ja ehkäpä parhaimman Lappajärvi treenin jälkeen fiilis kisaa ajatellen oli kutkuttava:-)
Paras treeni ikinä Lappamerellä
Kisapäivänä saimme jännittää, että oliko kala pysynyt treenipisteellä ja heti kongin kajahdettua lähdimme eilisille alueille. Yön aikana tuulen suunta oli muuttunut ja kun saimme romut vetoon juuri ennen täppejä niin kaiku olikin tyhjä kuin Jeesuksen hauta pääsiäisaamuna. Heitimme alueella muutaman lenkin mutta ilman kontaktia kalaan ja luonnollisesti tässä vaiheessa taas hermo petti. Siirryimme uistellen alueelle mistä saimme treeneissä kuhan ja muutaman hauen. Saimme siirtymän aikana yhden mittakuhan ennen varsinaista täppiä ja huomioin että alueella pohjassa oli muutenkin kovasti matoja kaiussa. Eilisiltä täpiltä emme saaneet kuin muutaman paremman hauen joten palasimme nopeasti takaisin kuhapisteeseen ja tähän pisteeseen sitten jämähdimme koko loppukisan ajaksi. Saimme loirittua iglooseen täytettä kuuden mittakuhan verran + hauet päälle. Näillä kaloilla olimme tuloksissa sijalla 7 mutta parempaankin oli ollut mahdollisuudet. Kisan voitti hirmuisella kuhapussilla NOU-kalan Mikan venekunta ja poijaat olivat löytäneet eilisen kuhapottipaikkamme. Kala oli siirtynyt tuulen mukana 300m etelään ja hermojen petettyä ei pää taas pelannut kisassa sitä vertaa että ymmärrys olisi riittänyt huomioimaan tälläisen "itsestään" selvyyden. Olen hokenut noin vuoden verran itselleni että MUISTA TUULI kun ollaan Lappajärvellä, pitänee hokea tuota lausetta seuraavankin vuoden, että asian voi taas ensi vuonna kisassa unohtaa:-)RISTUS mikä puupää😄
Puskaparkissa

Joukkuetoveri Härsilä ja kerrostalo

Savon miehen jutut on aina yhtä lennokkaita:-)

NOU-Kalat ja TOHAT taas toiminu

Puskajunkkareiden saalista
Seuraava kisa olikin oma kisa, eli Karilainen.fi - Toisveden syysuistelu 2.9.2017. Kyseisen kilpailun kilpailunjohtajana kun on tullut toimittua alusta asti niin sitä on jo sen verran oppinut, ettei kisan tekemiseltä oikein jää aikaa ylimääräiseen miettimiseen taktiikan ja sun muiden kikkailujen suhteen joten nämä asiat hoitaa yleensä sitten Allu ja Tero. Kävimme edellisenä päivänä Allun ja junioriosaston kanssa ( poika oli puhunut itselleen koulusta vapaapäivän ASIAT TÄRKEYS JÄRJESTYKSEEN:-) ) testailemassa kalan purua ja muutaman mitallisen kuhan ja hauen onnistuimme käyttämään veneessä. Ainoa pieni ongelma oli vaan se, että isoimman kuhan sekä hirmuisen haukitärpin saimme syvän päältä täysin keskeltä ei mitään. Emme toki käyneet ns. omilla paikoillamme ollenkaan, koska aikaisempina vuosina olemme saaneet vanhoilta täpeiltä hyviä haukia pois ennen kisaa. Päätimme, että emme menisi kisassa syvän päälle vasta kuin viimeisessä hädässa kaikkien muiden paikkojen pettäessä ja mitenkähän tälläisissä päätöksissä yleensä käy NO HUONOSTI:-)
Ykköset lehden jutussa tuttu kaljupää

Luiskan testausta

Kyllä Tammerkoski virtaa lujaa kun vesi on latvoilla ihan loppu

Väliveestä päivän isoin

😂😂😂

45.1cm

55.1cm
Kisa-aamu meni erilaisten kiireiden keskellä ja kipparikokouksen jälkeen karavaani siirtyi kohti järveä. Mieli korkealla ( veneitä oli hyvin paikalla ) köröttelimme muiden perässä kohti "ottialueita" ja aloitimme loirimisen. No tänään oli se päivä kun kaikki meni mönkään ja noin kolmen tunnin loirimisen jälkeen olimme karkuuttaneet kaksi todella hyvää haukea ja yhdet siimat olivat lisäksi menneet poikki. Harjun äireen poikahan se sieltä laittoi kuvaa tulemaan että onko poikien Risto räp hukassa, Toni oli löytänyt uistimen reilun vitosen hauen suusta haavituksen jälkeen... SELKÄRANKAMME MURTUI RÄTISTEN ja siirryimme syvän päälle isoa möllikuhaa pyytämään... Loppukisan ainoan lähdön sai ylös junioriosasto ja näin jälkiviisaana olisi ehkä kannattanut laittaa poika ennemmin vavan varteen:-) Kisa meni henkilökohtaisesti reisille mutta onneksi järjestelyt sujuivat suhteellisen hyvin ja huippupalkinnot vaihtoivat omistajaa.
Kaverisuhde koetuksella tälläisten kuvaviestien jälkeen💩😁

Pojasta polvi paranee

Kun kisassa on aikaa ottaa selfie, KESKEYTÄ KISA


Korjaushitsaus Koskisen taidonnäyte

Sattui kisaviikonlopuksi kesän hienoin ilma
   
Tarvitaan vain yksi kala kunhan se on isoin!!! Hyvä Jukka!!!
Cupin viimeinen osakilpailu skapattiin Patanan tekojärvellä Vetelissä 9.9.2017. Katselimme etukäteen että kisan aikana pitäisi tuulla, joten päätimme jo hyvissä ajoin viikolla että matalaan mennään säipillä ilman treeniä tyyliin tulos tai ulos. No pakkaa sekoitti hieman se tosiasia, että vesi oli "järvellä" korkealla ja yleensä tämä on tiennyt vaikeuksia matalassa. Myös kuha oli ollut huhujen mukaan kovalla purulla ja tämä kyseinen asia ei tiennyt hyvää haukimiehille. Kisassa kävimme läpi kaikki tuntemamme kiven ja kannonkolot, mutta hauki ei vaan ollut syönnillä. Jossain vaiheessa alkoi paljastua, että melkein joka kelkkajampalla oli hirmuisia kuhia veneessä ja ISON kuhan syönti oli osunut kyseiselle päivälle. Puntarilla nähtiin useita yli vitosen messinki kylkiä ja haukimiehet hävisivät paikalta vähin äänin, niin mekin. Putosimme cupissa neljänneksi ja se oli sitten sellainen kausi se. SM-paikka tuli kuitenkin sekä OPM-cupissa että Tuurin kyläkaupan Pohjanmaa cupissa, joten pikkuisen edellä mainittu seikka kuitenkin mieltä lämmitti. Olihan muuten aika erikoinen kausi kaiken kaikkiaan muutenkin kun kala ei ollutkaan siellä missä missä se "normaalisti" on ollut kylmästä vedestä johtuen. No Harjun äireen "kuhakone"-poikahan voitti taas cupin ja Tonilla pää pelasi siihen malliin että kaveri etsi ne epänormaalit paikat mistä ei normaalisti kalaa tule JA se oli siinä!!! Onnittelut joukkuetoverille tuhannesti. Kiitos myös blogin seuraajille, koska saattaa olla että seuraava kisapäivitys ilmestyy vasta ensi keväänä, ellei sitten JUKKILAASTEN kisaan Seinäjärvelle eksy vielä ennen Hirvimetsästys sesonkia...

torstai 10. elokuuta 2017

Vetouistelun SM Viitasaari 5-6.8.2017

Vetouistelun kuninkuuskilpailu, eli SM kisat loirittiin tällä erää Viitasaarella ja tarkemmin sanottuna Keiteleellä. Puskajunkkareiden etujoukko saavutti hyvin varustellun mökin maanantaina kun itse vedin luuni paikalle tiistai aamusta. Lemmetin Mikalle ( KUTU-MIÄS ) isot kiitokset siittä kun sait hommattua niinkin tasokkaan mökin meidän tiimeille, on sitä tullut punkattua SM-kisoissa kyllä monenlaisissa homeluukuissa ja kusenpolttamissa hökötyksissä mutta nyt pukkas laatua😂 Poijaat panivat heti toimeen maanantaina ja kävivät vetäisemässä siltojen etelä-puolella pitkän päivän ja kalaakin oli kuulemma löytynyt. Tiistai päivän harjoitelimme koko porukan voimin siltojen pohjoispuolella ja tämä puoli osoittautui varsin haastavaksi kun kalaa ei oikein löytynyt sitten mistään. Tiistain saldona taisi olla vain 3 mittahaukea ja kuhasta ei ollut mitään havaintoa. jonkinmoisen nestetankkauksen ja paljussa lilluttelun jälkeen suuntasimme keskiviikkona taas siltojen etelä-puolelle ja kartoitimme tarkemmin maanantaisten täppien lähimaastoa varapaikan toivossa ja jotain taas löytyihin. Lopetimme päivän ihan alueen taka rajalle ja löysimme takarajala kohtuullisen väliveden haukipaikan. Torstain loirimme jälleen pohjoispuolella ja kun saldona taisi olla yksi mittahauki ja yksi verkonpaino niin päätimme vielä uhrata perjantain samalle puolella ja tuolloin lisäsimme punttien painoja merkittävästi ja perjantai oli ehdottomasti kalaisin päivä tuolla alueella. Syönti heikkeni koko ajan kun kymmenet veneet loirivat peräkanaa penkkoja ja pattien reunoja, joten aavistelimme että varsinkin sunnuntai tulisi olemaan taas haasteellinen päivä meille mataliin rummakkoihin tottuneille junkkareille. Hieroimme kisataktiikkaa tarkasti ja lauantaille valikoitui alue, mistä poijaat olivat saaneet ihan hyvin kuhia ja haukia maanantain treeneissä. Emme olleet alueella käyneet maanantain jälkeen, mutta joukkuetoveri Härsilä oli ja hänen mukaansa alueelta oli tullut perjantainakin vielä komia kuha. Sunnuntain alueeksi valikoitui lähellä lähtöä oleva patikko, minkä reunoilta noin 10m-12m vedestä oli tullut muutama mittahauki putkeen kyytiin.
Ei taaskaan narut kestäny

mitta

Keiteleen normi haagertti

Olisko tää tuleva Tinder profiilikuva😀

Hieno kaupunki vesireitin ääressä

rapeeta kuhhaa

Perus haakee taas

Pienet välipala vihannekset

NOU-Kala


Kisapäivä I: Eli suuntasimme varsin lyhyen siirtymän jälkeen maanantain täpeille ja iloksemme huomasimme olevamme yksin alueella. Kellon lyötyä kymmenen lähdimme loirimaan tätä varsin kumpuilevaa aluetta noin 8m koroilla ja saimme tasaiseen tahtiin kalaa konttiin. Noin kolmen ja puolen tunnin kohdalla viereemme lipui vene ja "harmiksemme" saimme samaan aikaan tuplatärpit mittahaukea ja sen jälkeen emme enää saaneet olla yksin ja kalantulo hiljeni tramaattisesti. Saimme loppupuoliskolla alueelta vielä muutaman hauen ja karkuutimme yhden hyvän mitan. Noin puolitoista tuntia enen kisan loppua luukutimme vielä kakkospaikkaan, eli sahan penkkaan. Ilmeisesti penkka oli varsin hyvin putsattu kun kaiku oli tyhjentynyt ja kalaa emme enää onnistuneet saamaan. Puntarille meillä oli viedä kolme kuhaa plus hauet ja tällä pussilla olimme "iskuasemissa" ekan päivän jälkeen sijalla 22.
Nättiä kalustoa

Nättiä kalustoa part II

Kyllä se Dooris vaan joukkoon sulautuu

Ukkosrintaman peijakas puski päälle

Lauantain kalat

Punnituspaikka

Tulospalvelu pelasi hienosti ja nykyaikaisesti

Kisapäivä II: Siltojen pohjoispuoli ja aloituspaikkana lähimaaston patikko, ei mainittavaa kalahavaintoa. Lyhyehkön siirtymän jälkeen kakkospaikkaan ison saaren suojaan ja tältä alueelta reilu kolmosen hauki kyytiin. Loppuaika loirittiin kaiken maailman vesiä kaiken maailman virityksillä ilman havaintoja kaloista. Päivän kohokohta oli kohtaaminen noin 40m vesissä Suomen parhaimmistoa olevan raippavenekunnan ( Kalliomäki ) kanssa, jos me oltiin hukassa niin olivat hekin😊Ihan kisan lopuksi saimme vielä Barramagnumilla potkurivirrasta ahvenen, aivan olimme erittäin epätoivoisia... Taas sunnuntai kusi kohdallamme ja kokonaissijoitus putosi sinne kolmenkymmenen huonommalle puolelle, opittavaa on vielä. Onnitelut mestari Lemetyiselle ylivoimaisesta voitosta. Seuraavaksi on vuorossa Tuurin kyläkaupan Pohjanmaa cupin osakilpailu Kuortaneella... näillä...
Pakollinen selfie

Lonely Rider

Kivitippu-uistelu + treeni 8.7.2017

Tuurin kyläkaupan Pohjanmaa cupin neljäs osakilpailu kantaa nimeä Kivitippu-uistelu ja nimestä voikin jo päätellä etä kyseinen kilpailu uistellaan Lappajärvi nimisessä meteoriittikraaterissa. Kävimme kopaisemassa Allun ja junkkareiden nuoriso-osaston kanssa järvellä kisaa edeltävänä päivänä ja ajattelimme Vimpelin kisaan peilaten, että kuha olisi vielä matalissa vesissä eli sinne siis kelkat leviällä. Luiruutimme muutaman tunnin mökkien laitureita viistäen ilman sen suurempaa kontaktia kalaan, joten siirryimme astetta syvimpiin vesiin kokeilemaan onnea. No onnea ei tuostakaan vesikerrostumasta löydetty yhtä täpläkylkeä enempää ja eikun syvempiin vesikerroksiin mars ja sieltähän alkoi jo jotain löytyäkin. Kartoitimme pikkuisen meille vieraammalla alueella syöntiä ja saimme alueelta muutaman hyvän kuhan ja ihan pussattavan hauen:-) No mitäpä sitä enempää päätä sekoitamaan ja informoimme toveri Nokelaiselle että treeni on päättnyt...
Valoisan aikaan kotio:-)

Isolla karikolla on pruukattu näitä saada ennenkin

Pusukala, terveiset cr miähille:-)

Husky on hieno uistin

Nuoriso-osasto ja nätti kuha

Nätti kuha
Kisa-aamu valkeni kirkkaana ja suhteellisen tyynenä ja yleensä tämä on merkinnyt syönnin huononemista ja kalan painumista pohjamutiin. Venettä laskiessani alkoi vasemmassa silmässäni näkyä kummia mustia läikkiä ja hetken päästä joku veti miljoonan kärpäsen paskaaman navetan klasin silmän päälle, eli aika hieno aloitus kisalle. Mainitsin poijille että turhat vittuilut saa nyt jäädä kun ilmeni tälläinen pieni probleema ja että voi olla etä jos homma pahenee niin joudun lähtemään tohori sykerön juttusille kesken kilpailun. Voin kertoa että ajatukset pikkuisen harhailivat kun luukutimme aloituspaikoille. Laskimme vehkeet vetoon kongin kumahdettua ja lähdin tyyräämään Doraroa kohti aloitustäppejä henkilökohtainen sumuverho silmissäni:-) Eilinen treenimesta osoittautui täysin tyhjäksi kortiksi ja noin tunnin loirimisen jälkeen aloin pohtia mihin kyseisen alueen kalat olisivat voineet uida yön aikana??? Tyyntä ja auinkoista, eikun syvemmälle vaan ja sitten lähti langoilta ja eka mittakuha kyytiin ja pian lähti tuplana ja tästä rysäyksestä saimme hyvän hauen kyytiin. Saimme loiria aluetta yksin useamman tunnin ja saimme iglooseemme täytettä tänä aikana kohtuullisesti. Paikka hiljeni ja laajensimme lenkkiä, mutta kalantulo heikkeni heikkenemistään kuin entisen miehen silmä:-) Kisan loppuvaiheessa erehdyin konsultoimaan optikko siskoani "vaivastani" ja hänen mukaansa minulla olisi vielä reilu 12 tuntia aikaa ennenkuin sokeutuisin, eli sain voimakkaan suosituksen hakeutua terveyskeskuksen päivystykseen mahdolisimman pian ja hankkia lähete Tampereen silmäpolille. No keskeytimme kilpailun noin kymmentä minuuttia aikaisemmin ja poijaat jäivät puntarille kun taas itse syöksyin teekooseen ja sitä myötä Tampereelle tutkimuksiin. Onneksi kyseessä oli "vain" lasiaiskalvon totaali irtoaminen verkkokalvosta ilman repeämää, eli no hätä ja mikä parasta saimme loirittua kauden parhaimman sijoituksen ja vielä sellaisen että poijaat mahtui voittajienkin kanssa samaan kuvaan😀Cupissa nousimme neljänneksi. Kuvat jäi jostain kumman syystä ottamatta tällä kertaa kun kipparin piti keskittyä navikoimaan puolisokeana pitkin Lappajärveä. Seuraava kisa onkin SM ja siellä meneekin koko viikko...

Missä silmäpuoli-Jack luuraa???

torstai 6. heinäkuuta 2017

Veikon kone-uistelu Vimpeli / Lappajärvi treeni + kisa

Tuurin Kyläkaupan Pohjanmaa cupin kolmas osakilpailu uisteltiin kalaisalla Lappamerellä 18.6.2017 ja Puskajunkkarit suuntasivat treenaamaan kyseiselle "lätäkölle" puolikkaalla miehistössä ( Allu & Pasi ) kisaa edeltävänä päivänä. Treenipäivä valkeni tyynenä ja helteisenä, joten jos vanhat paikat paikkaansa pitäisivät päivästä tulisi kalan tulon suhteen rauhallinen. Lähdimme jutkuttamaan kelkat leväällään Dorarolla Isoniemen uuden ja todella hyvin tehdyn venesataman edestä kohti Kurejokisuuta kuhan kiilto silmissä, mutta silmät sumeina nostimme romut ylös aika pian ja suuntasimme plaanissa kohti Ahvenniemeä kun kalaa emme kyseiseltä alueelta löytäneet. Tarkoituksenamme oli ensin koittaa löytää alueelta kalaa syvemmältä veeltä ja sitten suihkaista matalakelkkomaan Söyringinlahden suulle. Saimme juuri vehkeet leväälleen ja kelattua yhden mittahauen kyytiin kun huomioimme edessämme olevan verkon merkkejä ja suihkautimme mielestämme verkottomasta välistä läpi kun räikät alkoivat soida. Täydellä setillä verkkoon ja ei itku auttanut markkinoilla kun jouduimme katkomaan siimat kaikista vehkeistä. Samalla paikalle rymisteli paikallinen ammattikalastaja ja kävimme heti pahoittelemassa että siikojen sikaan kaveri sai nostella veneeseensä meidän Karikoita ja Barooneita. Ajattelimme että pidämme keskustelun sävyn asiallisena, vaikkakin verkkojen merkintä oli vähän epäonnistunut ja tämän seikan myös kalastaja myönsi. Saimme uistimet takaisin pienen selvittelyn jälkeen ( mora heilui niin kuin tummien tappelussa ) ja jatkoimme kummatkin suhteellisen tyynenä omaa tekemistämme😂 Seuraavaksi suuntasimme matalaan ja saimme matalasta pari mittaa lisää, lisäksi karkuutimme yhden paremman hauen. Kävimme vielä kopaisemassa Vimpelin penkan, mutta sieltäkään emme onnistuneet kaloja löytämään, joten jälleen kerran Lappajärvi haistatti meille pitkät ja kisataktiikan pohdinta treenin perusteella oli vähän sellasta tikkojen heittämistä paperiseen syvyyskarttaan😃Lauantain perusteella muillakin treenaajilla oli ollut vaikeaa, mutta kun kisapäiväksi oli odotettavissa kovaa tuulta niin tilanne saattaisi muuttua päälaelleen.


Kisa-aamu valkeni sateisena ja myrskyisänä ja yleensä kala on ollut Lappajärvellä aktiivista edellä mainituissa olosuhteissa. Eilisen treenin perusteella ei vaan oikein ollut paikkoja, mistä sitä kalaa alkaisi etsimään joten päätimme että luukutamme paikkoja läpi niin paljon kuin tarve on ja toivomme parasta että paikka löytyisi suhteellisen alkuvaiheessa kisaa. No tässä vaiheessa voi jo arvata, että luukutimme tasan tarkkaan yksi mitta hauki iglossamme kisa-aluetta ympäri ja ämpäri 5 1/2 tuntia ja viimeiseksi paikaksemme valikoitui alue mihin tuuli puhalsi hurjimmin, eli tunsimme olevamme taas elossa laineiden lyödessä vettä veneeseen. Tähän me olemme tottuneet, kalastukseen paikoissa mihin pienillä kusikipoilla ei ole muilla asiaa kuin mestari Nikulalla😀 Niin pieni aasin silta mestariin eli Nikulaan. Kun Nikulan venekunta ilmaantui Katajalahden satamaan aamulla niin ihmisten pulina loppui ja koko satama hiljeni, mestari oli saapunut paikalle. Olettaisin että Nikulalla on jotain pientä jäänyt hampaankoloon taannoisesta OPM cupin nöyryytyksestä, jonka hänelle aiheutti lakeuksien oma poika, tarkemmin sanottuna Harjun äireen Poika. No nöyryytettynä mestari poistui nytkin paikalta musta savuvana perässä, toivon kuitenkin vilpittömästi että tämä elävä legenda nähdään vielä näillä lakeuksilla kisaamassa😀No sitten vielä omaan tekemiseen, eli kisan viimeiseen puoleentoistatuntiin. Kalapaikka löytyi, oli hienoja lähtöjä langalta ja jos ei muuta niin muutama hyvä pönökuva. Saimme kisan lopuksi noin 15kg haukea ja 3kg kuhaa, muut saivat hirveästi enemmän. Näihin kuviin ja tunnelmiin😥
Harju ja Nikula peräkanaa niinkuin OPM-cupin tuloksissa😆

Siinä se nyt on

+8kg

+8kg ja kuvakulmalla on väliä jos haluaa hämätä katsojaa

vai mitä😅


komia kuha

mammaa jääpedissä



hirmuisia potteja taas kaivoivat



puntarijonoo

ei mennyt ihan putkeen