tiistai 3. toukokuuta 2016

PUSKAJUNKKARIT TULOO

Tervetuloa seuraamaan Pohjanmaan puskajunkkarien kilpauistelublogia. Aikomuksenamme on kiertää vuonna 2016 ainakin Motonet Pohjanmaa cup läpi ja varmasti tulemme pistäytymään myös yksittäisissä kisoissa OPM-leimoja metsästämässä. Kiersimme viime vuonna Nokelaisen Teron, Hietakankaan Aleksanterin ja muutaman muun hurjan varamiehen kanssa Pohjanmaa cupin läpi ja sijoituimme cupissa kolmanneksi ja olimme sijoitukseen erittäin tyytyväisiä. Edellemme kiilasi Suomenmestari Sillanpää ja OPM-cupin kakkonen Harju, joten emme huonoille vetomiehille hävinneet. Kauden 2016 pääkilpailu tulee varmasti olemaan Korpilahden SM-kahinat ja kun pääsimme Sillanpään ja Harjun kanssa samaan joukkueeseen, tiedossa on mielenkiintoinen reissu näitten huippu-uistelijoiden porukassa. Tänä vuonna kelkkakisoihin saamme lisävahvistukseksi pitkäaikaisen metsä- ja kalakaverini Lahden Hannun, jonka ”Dooriksella” pääsemme nyt myös pikkuisen hurjenpiin keleihin kuin Fasterillani, vaikkakin yhdessä Lappajärven kisassa 2015 Teron ja Aleksanterin oksentelusta päätelleen kelissä on Fasterillakin menty:-) 

Aleksanteri ja Hannu likan kimpussa

Raippakisat kierrämme Teron sotaratsulla ja jos periä sattuu kauden aikana napsumaan niin allekirjoittaneen Fasteri odottaa juuri leiman saaneen traikun päällä iskuvalmiudessa, aikaisemmasta leimasta on muuten aikaa noin viisi vuotta, eli olen käytännössä elävä esimerkki siitä, että poliisin resursseja on kohdennetu ihan muualle kuin liikenteen valvontaan:-) Olen aikaisemmin kirjoittanut kilpauistelu- nimisessä blogissa, mutta viime vuonna kun blogin päivityksessä oli pienimuotoista viivettä ( jutut löytyvät uudesta blogista:-)) niin päätin että nyt päivityksiä tulee useammin kun Hannu Nokian entisenä inssinöörinä hoiti tiimillemme uuden blogialustan. Kisakautemme aloitimme Karvianjärven viiden kalan pikkukisasta vappuaattona, harjoittelimme matalakelkkomista Näläntöjärven kisaa silmällä pitäen. Juttu kisasta tulossa... OPM-leimojen metsästyksen siis aloitamme Vedenjakaja-cupin aloituskisasta, jossa viime vuonna oli hauki syönnillään:-) Raporttia niin treeneistä kuin itse kisastakin on siis odotettavissa lähipäivinä. Lopuksi sanottakoon, että puskajunkkarien blogiin saattaa ilmestyä lähitulevaisuudessa joitain mielenkiintoisiakin juttuja allekirjoittaneen juttujen lisäksi, mutta tästä lisää myöhemmin:-) 

Raippaveneessä Karvialla Tero ja Allu



Fasteri sakkolavetin päällä

Hannun tekemä heräteostos

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti