maanantai 12. kesäkuuta 2017

EVIJÄRVI UISTELU TREENI + KISA

Tuurin kyläkaupan Pohjanmaa cupin toinen osakilpailu kantaa nimeä Evijärvi- uistelu ja pikkuisen väsyneempikin kaveri tajuaa, että kyseinen uistelu kirmaillaan Evijärvi nimisellä lutakolla😁 Evijärvi tunnetaan todella kovasta hauki kannastaan, uimataitoisista kalastuksen valvojista sekä karttaan merkkaamattomista kiven lohkareistaan. Niin kuin aikaisemminkin olen todennut että evijärven pohjassa on perämoottoriperäistä rautaa niinkuin raatteen tiellä, mutta ilmeisesti myös niin paljon peräöljyä että monikansalliset öljy-yhtiöt ovat tehneet alueelle öljynporaus valtauksia... Uskokoon ken haluaa, mutta tämä tarina on tosi😜 Puskajunkkarit ( Tero, Allu ja Pasi ) hinasivat luunsa Sillankorvan veneluiskalle jo hyvissä ajoin perjantai aamusta ja tarkoituksenamme oli katsastaa möllien syöntihalukkuus ennen siirtymistä paikallisen Leirintäalueen palveluiden piiriin. Olimme päättäneet ettemme tänäkään vuonna vedä niin sanottuja "omia" paikkojamme tyhjäksi harjoituksissa ja näin ollen keskityimme ensin ahvenen ( kerroin 5 ) purun selvittämiseen ja sen jälkeen kävisimme vielä kopaisemassa muutaman isomman ryötteikön minareilla ihan vaan kokeilumielessä. Lähdimme vetämään tieto ahven paikkoja, mutta hiljaista oli kerta kaikkiaan. Huhupuheiden perusteella ahven oli kyllä syönyt alkuviikosta hyvin, mutta eipäs syönyt enää. Löysimme ainoastaan yhden alueen, mistä saimme läpivedolla kolme mitallista raitapaitaa. Hauki sen sijaan oli hyvinkin aktiivisella purulla ja varsinkin ryötteessä kaloja muli vähän joka puolella, mutta kun haukien kiinni pysymisprosentti kun oli noin 20% niin oli hirveän vaikea arvioida kalojen kokoluokkaa. Evijärvellä haukien kisamitta on aika kova ( 60cm ), joten mittakalojen löytäminen ei olekaan ihan helpoin pieti. Pystyimme kuin pystyimmekin pysymään poissa omilta täpeiltämme ja suuntasimmekin tapojemme vastaisesti jo klo 16 mökillemme vähän rentoutumaan💤 Parin tunnin kauneusunien jälkeen kävimme vielä uistelemassa pienen lenkin lähimaastossa ja yhdessä Kutumiesten kanssa pidimme pienen taktiikkapalaverin seuraavanpäivän kilpailuun liittyen. Itse valitsimme taktiikaksi ensin vetää sekavetoa ahventa ja haukea ja jos aloituspaikka kosahtaisi jatkaisimme puhtaalla hauen vedolla. Päätimme myös, että minarit jätettäisiin autoon suosiolla ai miksikö, no en kyllä tuota itsekään tiennyt😌 Ilta siinä sitten menikin edellä mainittujen Kutumiesten kanssa rennoissa merkeissä aika nopeasti ja saimme nauttia pitkistä yöunista kera sadantuhannen kusiaisen, jotka olivat ilmeisesti tehneet mökkivarauksen ennen meitä...
onneksi on transportteri

tyyntäkin on

punttia ja minaria, toimii

ah niin rentouttavaa

eka mitta

toka mitta

kolmas mitta

lisää mittoja

kutu

maastoa löytyy

terveisiä vaimolle, olisin ennemmin kotona😂
Kisa-aamu valkeni suhteellisen tyynenä ja tämähän luonnollisesti ei ainakaan hauen aktiivisuutta lisää. Kongin kajahdettua suuntasimme Kokkolahden suulle ja luonnollisesti ajattelimme että nythän se ahvenen kilohinta alkaa halpenemaan. Ei se kyllä alkanut ja reilun tunnin jälkeen kun igloo huusi tyhjyyttään oli suunnitelma kakkosen vuoro. Tässä vaiheessa kaivoin salakuljettamani minari pakin poikien ihmeteltäväksi ja totesin että ryötteeseen mars. Luukutimme pitkän siirtymän eräälle luottoalueelle ja eikun puskaan. Ahola ja Kutu olivatkin jo olleet paikassa noin puolitoista tuntia ja heti kun päästimme puskaan plätkäytti kutoseen raippaan kolmosen mölli kiinni. Pyörimme alueella sitkeästi ja kalaa oli kertynyt alueelle hurjasti. Toinen toistaan isompia haukia kävi iskemässä minareihin, mutta lähes kaikki möykärit pääsivät ennen haavia irti. Hermot riekaleina jatkoimme pyörimistä ja aina silloin tällöin joku mittakala saatiin myös haaviin saakka. Menoa jatkui kisan loppuun saakka ja karkuutusprosentti oli ihan hirvittävä. Saimme iglooseen asti viitisentoista mittaa ja tuo määrä tuntui kyllä tosi vähäiseltä suhteutettuna siihen paljonko olisi ollut mahdollisuus saada konttiin. Puntarijono oli pitkä ja tiedossa oli että kala oli ollut kovalla purulla. Olimme varma että oma säkkimme ei riittäisi mihinkään, mutta kuitenkin pitkän odottamisen jälkeen saimme tietää olevamme sijalla 9. Kävin hakemassa ensimmäisen leiman OPM-passiin mutta silti homma jäi pikkuisen harmittamaan. Tälläistä tämä vetouistelu on, joskus kalat pysyy kiinni ja joskus taas ei. Tänään oli se ei päivä. No, eihän tässä auta muu kuin jatkaa hommia, seuraava kisa onkin jo viikon päästä Lappajärvellä. Näihin kuviin ja tunnelmiin
alkusiirtymä

onneksi Team Sillanpää hoitaa noi sponssipönöt:-)


keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Tuurin Kyläkaupan erä- ja kalastuspäivät 26.5.2017

Puskajunkkareista kippari oli mukana edustustehtävissä ja höpöttelemässä jonnin joutavia ja vähän asiaakin vetouistelusta ja Pohjanmaan vetouistelu-cupista ( Tuurin kyläkaupan Pohjanmaa cup ) Tuurin kyläkaupan erä- ja kalastustapahtumassa perjantaina 26.5.2017. Paikalla oli kalustoa esittelemässä Team Sillanpää ja Suomen uistelutoimikunnassakin aktiivisesti vaikuttava ( Lappajärven lahja Suomen vetouistelulle:-) ), eli Lammin Aimo Kaija vaimoineen. Porukkaa kävi sankoin joukoin ihastelemassa hienoja veneitä ja kovanluokan "päänahkojakin" näkyi kun paikalla kävi muunmuassa Suomenmestarit Paavola ja Loikas sekä moni muu lajin sankari:-) Pienenä vinkkinä myös tänne, että Tuurin kyläkaupan Pohjanmaa cupin lehtisessä on kovanluokan karikkotarjous. Lehtistä on saatavilla mm. kyläkaupasta, Mikko Keskiseltä ja osakilpailuiden ilmoittautumisten yhteydestä.


   

lauantai 27. toukokuuta 2017

20.5.2017 Järviseuden varaosa-uistelu treeni + kisa

Tuurin kyläkaupan Pohjanmaa-cupin avauskisa on perinteisesti kisattu Alajärvellä ja kun perinteisiin ei muutosta tullut tänäkään vuonna, niin ei muuta kuin Alajärvelle koittamaan, että osuuko arpa tänä vuonna oikean uistelumuodon suhteen. Viime vuotisen suhteellisen nöyryyttävän puntarijonottamis ( eessä ja takana äijät kantoivat selkä vääränä kalaa pöydälle:-)) takia emme olleet varmoja, että kestäisikö psyykeemme enää samanmoista episodia ja siksi yritimme nyt tosissaan selvittää treeneissä möllien tarkemman sijainnin:-) Kisajärveltä oli jäät lähteneet muutama päivä sitten ja vesille päästyämme huomioimme, että irtokortetta oli joka paikassa ja paljon joten ajattelimme että säippävehkeillä kalastaminen voisi olla tehokkaampaa. Treenitaktiikkamme oli yksinkertaisesti kiertää järvi ympäri rantoja mukaillen ja valita kisan aloituspaikaksi täppi, missä vavat eniten taipuisivat ja tätä täppiä saikin sitten odotella lähes koko päivän😂 Kalat olivat vissiin suvunjatkamispuuhissa kun meno oli niin rauhallista että aivan meinasi uni tulla puseroon. Saimme koko päivän loirittuamme ainoastaan 4 mittahaukea veneeseen asti ja kisan aloituspaikaksi valikoitui alue, mistä saimme päivän suurimman hauen selkeästä vedestä ( kerroinkala? ) ja samaiselta alueella hirveästä kortepuskasta nousi veneeseen pienempi mitta, joten tästä pisteestä oli koitettava. Treenien perusteella kala oli ollut kelkkamiehilläkin hukassa ja kuulemma kelkkaveto oli yhtä tuskaa kun selällä seilanneet kortelautat olivat hieman hankaloittaneet kalastusta.
Ärsyyntynyt ja pahanäköinen kuvattava, tarkoitan haukea:-)

Uistinruletti kävi taas kiivaana


Uhkarohkeaa toimintaa näillä vedenkoroilla:-)








Mitäs ryhdyit säippäveneen potkuriksi:-)
Kisa-aamu valkeni pitkälti samanlaisena sääennustuksien puolesta kuin treenipäiväkin oli ollut, joten toivoimme että treeneissä toimivimmaksi havaitsemamme uistinten värimaailma olisi pysynyt identtisenä. Tällä kertaa kisaveneissä oli pystyssä huomattavasti enemmän pitkiä säippävapoja kuin kelkkavapoja, joten varsinkin legendaarisella lokkilahdella tungosta oli odotetavissa sata varmasti. Kisapaikalle ilmestyi reilu 50 venekuntaa ja taso oli kova, koska paikalla oli muun muassa pari Suomen kovinta säippävenekuntaa ja monia muita kovia naamoja. Kipparikokouksen jälkeen suihkautimme kokan kohti järven eteläpäätä ja olimme ainoa venekunta alueella ja ajattelimme luonnollisesti että nyt on tilaa ruumentaa konttiin haukimammaa. Taktiikkanamme oli vetää aluksi hirmu ryötteessä minaria tunnin verran ja sitten vetäisimme selkeämpää vettä vaapuilla samalla alueella. Ensimmäiseen tuntiin saimme pari mittahaukea kortteiden seasta, eli jotain oli keksittävä että pääsisimme kirimään 20 mitan kisatavoitteeseen. Seuraavaksi siirryimme selkeämpään kortteikkoon ja siellähän se kala olikin, pieni ongelma oli vaan siinä ettei kalat pysyneet kiinni. Seuraavan tunnin aikana saimme nostettua veneeseen pari mittaa lisää ja ainakin yksi kerroinkala pääsi irti pienen väsytyksen jälkeen veneen takana. Paikka hiljeni täysin ja siirryimme kakkospaikkaan, mistä saimme eilen pari mittaa. Paikka osoittautui tyhjäksi ja suuntasimme jälleen aloituspaikkaan, mutta hiljaista oli. Päätimme sen jälkeen siirtyä kyrönlahden suulle ja siitä lähdimme etenemään kohti punnituspaikkaa, saimme ennen kongin kajahtamista iglooseen täytetä vielä neljän hauen verran. Tiesimme että kahdeksalla hauella ei isoja juhlia tiedossa ollut ja jälleen kerran Alajärvi näytti meille keskisormea:-) Onneksi emme olleet heikoimpia säippämiehiä tuloslistalla... Kisan kärkipäässä komeili useampi kelkkavenekunta ja mielestäni miehekkäimmän suorituksen näistä kelkkaili kisan kakkoset kun poijaat vetivät ennakkoluulottomasti kelkkaa lokkilahdella, paikassa missä ei säippä vehkeilläkään meinaa pystyä kunnolla vetämään, täytyy sanoa kyllä pokkaa löytyy👊👊👊 Eihän tässä sitten muu auta kun keräillä itsetunnon palaset kasaan ja suunnata ajatukset seuraavaan kilapailuun, eli Evijärvelle. Näihin kuviin ja tunnelmiin... Niin meidän sijoitus oli ynnä muuta ( 14 )😄

Päivän väri
Kalliomäki, Sillanpäät ja Kutu

Kalustoa

Lemmetin käsialaa, on hieno tarra
Odottava tunnelma

Isompiakin pusseja on jonossa nähty

Puskajunkkarit onnittelee kisassa pärjänneitä

 









tiistai 9. toukokuuta 2017

KISAKAUSI 2017

Uistelukausi 2017 saapuilee pikku hiljaa jäiden lähtiessä ja Puskajunkkareilla on ajatuksena osallistua taas kesän aikana erilaisiin kisoihin vähän fiiliksen mukaan. Vetouistelun Pohjanmaa cup eli uudelta nimeltään TUURIN KYLÄKAUPAN POHJANMAA CUP on tarkoitus ainakin kiertää kokonaan ja jännityksellä on saanut seurata hyvän ystävämme JUHA FÖHRIN sääennustuksia siitä, että lämpiääkö se ilma ennen cupin avausta ( 20.5.2017 ) tarpeeksi, koska Alajärvi on vielä paikallisten mukaan umpijäässä😂 No onhan noita kisoja toki jo jouduttu siirtämäänkin ja muunmuassa Puskajunkkarienkin aloituskisaksi kaavailemalla Näläntöjärvellä ajellaan luultavasti vieläkin erilaisilla moottorivehkeillä ja pilkitään haakee uistelun sijasta. Kisakausikin tuli toki jo avattua kauramoottori- cupin puolella 6.5.2017 ja aivan kuin tilauksesta kisajärven jääpeite katosi jo reilu viikko ennen skapaa ja kovimmat höyryt sai päästellä ulos päänupista ennen isojen poikien kisojen alkua. Näihin kuviin ja tunnelmiin
-Huhtala ( kippari )
http://www.pohjanmaacup.fi/
http://asuk.fi/Heitto_soutu_uistelu_cup_2017/Index.html

sotaratsu edelleen yhtenä palana😁

äijää kuin pipoa

äijää kuin pipoa 2

ekan kisan sijoitus, pienestä kiinni kun kaikki vetää nelosen hornettia




PUSKAJUNKKARIT = TEAM SCANDINAVIAN TACKLE


Puskajunkkarit pääsivät kovaan seuraan, eli team scandinavian tacklen jäseneksi. Puskajunkkarit kiittävät mahdollisuudesta päästä testaamaan mielenkiintoisia tuotteita, jakamaan kokemuksia tiimiläisten sekä muidenkin tätä hienoa lajia harrastavien kesken muunmuassa sosiaalisten kanavien välityksellä. Allekirjoittanutkin joutui liittymään naamakirjaan periaatteelisesta vastustuksesta huolimatta, mutta aika äkkiää sosiaalisen median käyttäminen muussakin mielessä kuin kavereiden stalkkaukseen on alkanut sujua päivä päivältä paremmin😀 Hanski loi myös Puskajunkkareille omat sivut naamakirjaan, joten reaaliaikaisempia päivityksiä sekä kuvien että videoiden muodossa eri touhuiluista saattaa olla luvassa tulevalla kisakaudella. Räjäytetään blogi taas tulille, PUSKAJUNKKARIT TULOO💪

maanantai 12. syyskuuta 2016

VI Keskisen kello- uistelu treeni + kilpailu 3.9.2016



Motonet Pohjanmaa cupin viimeinen osakilpailu kantaa nimeä Keskisen kello- uistelu ja allekirjoittanut on ollut nyt kuudetta kertaa osakilpailun kilpailunjohtaja ja pääpuuhamies. Sanottakoon että muutaman ensimmäisen vuoden kilpailun kanssa tuli asuttua enemmänkin, mutta pikku hiljaa kilpailun tekemiseen käytetty aika on onneksi tietynlaisen rutiinin muodostuttua vähentynyt. Tällaisen suhteellisten ison ja palkintokattaukseltaan kuitenkin varsin kilpailijaystävällisen ( palkintoihin yritetty panostaa ) kisan tekeminen ja yhteistyökumppaneiden hankkiminen alkaa noin puolta vuotta ennen H-hetkeä ja monen monta asiaa pitää muistaa ja huomioida ennen kuin palkinnot on saatu jaettua. Pienenä vinkkinä kilpailun järjestäjille sanottakoon, että pienilläkin asioilla pystyy vaikuttamaan ”asiakastyytyväisyyteen”, eli esimerkiksi veneen laskupaikalle järjestetty muutaman henkilön apujoukko nopeuttaa ja helpottaa veneen laskua ja nostoa huomattavasti ja ainakin itselle on jäänyt aina hyvä maku suuhun kun jotain muutakin on saatavilla osallistumismaksun vastineeksi kuin pelkkä kuitti:-) Kävimme Perjantaina kopaisemassa alueella noin kymmenen tuntisen treenin ja tarkoituksenamme oli keskittyä yhteen alueeseen käyden alueen eri syvyysalueet mahdollisimman tarkasti läpi. Alueelle päästyämme selvisi, ettei Kutumiesten saamakuvat olleetkaan kusetusta vaan rapea hauki ja mittakuha oli tosiaankin syönnillä. Saimme päivän aikana useamman hyvän hauen eri täpeistä sekä kaksi mitallista kuhaa. Ajattelimme kilpailua silmällä pitäen että taisimme taas vetää omat kalamme aika tyynen pois, mutta niin taisi vetää pahin kilpailijamme Kutu-fishing myös ja laskeskelimme että jos poikien aloituspaikka olisi se minkä epäilimme sen olevan niin kisassa venekunnan voittaminen tulisi olemaan mahdollista, koska tiesimme viime vuotisen kokemuksen perusteella, ettei poikien aloituspaikalla oikein pystyisi vetämään kunnolla ja tarkasti jos alueelle eksyisi enemmän kuin 4-5 venekuntaa. 

Treenipäivän eka mitta

Treenikalaa osa 1

Treenikalaa osa 2

Treenikalaa osa 3

Treenikalaa osa 4

Treenikalaa osa 5

Treenikalaa osa 6

Treenikalaa osa 7

Treenikalaa osa 8

Treenikalaa osa 9

Treenikalaa osa 10

Kisa-aamu valkeni selkeänä ja kisa-ajaksi oli povailtu hyvää keliä. Kisakeskukseen huristeli toinen toistaan kovempia Hämeen ja Keski-Suomen veneitä mittauttamaan Pohjanmaa cupin tasoa. Kävin myös kättelemässä Pohjanmaa cupin hopealle SM-kisoissa pudottaneen venekunnan ( Lemetyinen ) kipparia Juha ”Nestori” Lemetyistä ja sen jälkeen kun kaveri tajusi ettei tarkoituksenani ollutkaan testata nuoruudessa painikoulussa ammentamiani oppeja häneen SM-nöyryytyksen jälkeen niin keskustelu oli hyvätuulista ja rakentavaa:-) Luukutimme pitämäni kipparikokouksen jälkeen kohti eilisiä otti täppejä ja kongin soidessa aloimme laskea vehkeitä vetoon hyvillä mielin, mutta hyvä mieli karisi tasan siinä vaiheessa kun Hanski oli saanut laskettua oman puolensa veteen. Kuskin puolen plaanerin kanssa on ollut koko kauden pientä säätöä, kun se on ajoittain lähtenyt elämään omaa elämäänsä veneen toiselle puolelle ja ennen lähtöä poijaat olivat päättäneet muuttaa kelkan vetopistettä paremmin vetäväksi. No, liekö sitten samantasoisen insinööriosaamisen vaikutusta sekin, että Suomessa Nokian puhelintoimintakin päättyi, mutta Kelkan vetopistettä oli kuitenkin mulkattu väärään suuntaan ja arvata saattoi mitä siitä seurasi:-) Saimme vekotteet vetoon noin puolen tunnin kuluttua kisan aloituksesta, kun neljän triplauistin mytyn selvittämisessä ja kelkan vetopisteen muutostöissä meni jonkun verran aikaa. Pienen takaiskun jälkeen lähdimme kuitenkin varsin rauhallisin mielin eilisille linjoille ja ihan kaikkia kaloja emme olleet saaneet treeneissä koukutettua kun jokusia mittakalojakin nousi veneeseen, joskin harvakseltaan. Loirimme sitkeästi aluetta välillä ihan rantapusikoissa vetäen ja välillä taas isojen punttien takaa reilun kympin syvyydestä. Kisan lopuksi igloossamme oli kalaa viiden hauen ja yhden mittakuhan verran ja kun yksi hauistamme oli noin vitosen luokkaa, oletimme ettemme nyt ihan viimeiseksi olisi kisassa jäämässä. Olimme enemmän jännittyneitä kuitenkin Kutumiesten kalasäkin suuruudesta, koska missään nimessä poijaat eivät saisi olla kärkikymmenikössä, etteivät he syökse meitä cupissa neljänneksi ja niinhän siinä kävi, että pojat eivät pistepussiaan saaneet parannettua. Oma sijoituksemme kisassa oli 11 / 77 veneen joukossa ja cupissa tultiin kolmanneksi! Kilpailun voiton ja pääpalkinnon eli Busterin veneen rohmusi Ähtäriin Virolaisen Askon venekunta ja mikä parasta Loikkaan Markku sai omat sponssi vaappunsa takaisin, Puskajunkkarit onnittelee saamamiehiä, Lohikas-vaapuilla on nyt saatu kaksi venettä Toisvedeltä:-) Puskajunkkarien kisakausi Pohjanmaa-cupin osalta oli nyt tässä, mutta tiimin jäsenet luultavasti osallistuvat eri kokoonpanoissa loppukauden vetouistelu kilpailuihin miten nyt muilta harrastuksiltaan ehtivät.  
Ilmoittautuminen

Syvälahti täynnä veneitä

Lemmetti täynnä itseluottamusta:-)

Veneen laskua

Kipparikokous

Kipparit ovat kuuntelevinaan:-)

Igloon tilanne ennen puntarille menoa

Pitkänokka maistuu

Kilpailun voittajat

Virolainen, Humalamäki ja Loikas ( vasemmalla )